BioGTS osallistui 6.-9.4. Jyväskylän kaupunginjohtajan edustajiston mukana Kiinan matkaan. Matkan aikana edustajisto kävi vierailemassa mm. Shanghaissa ja Kunmingissa. BioGTS:llä oli suuri kunnia saada Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto mukaan asiakastapaamisiin ja neuvotteluihin.

Kiina on virallisesti sitoutunut pysäyttämään kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymisen seuraavan 15 vuoden aikana ja hallitus yrittää miettiä tapoja käsitellä maailman väkirikkaimman valtion valtavat jätemäärät. Kestävän kehityksen jätteenkäsittelyn yhtenä keskeisenä ratkaisuna ovat biovoimalaitokset, jotka muuntavat orgaanisen jätteen energiaksi. Kiina onkin jo alkanut investoida biovoimalaitoksiin.

”Jäte ei ole jätettä, vaan tärkeä energianlähde,” sanoivat matkan isännät Shanghaissa ja Kunmingissa. ”Jos et voi ottaa talteen energiaa, mutta voit käyttää hyväksi jätteiden voimavaroja, niin olet lähellä teollisuuden suljettua ekologista kiertokulkua.”

BioGTS Jyväskylän kaupunginjohtajan edustuston mukana Kunmingissa