BioGTS jatkaa hurjaa kasvuaan, ja komeilee tänä vuonna Kauppalehden kasvajat -listan Keski-Suomen ja Itä-Suomen alueen yritysten ykkösenä. BioGTS on pysynyt Suomen kovimpien kasvuyritysten kärjessä jo kolme vuotta peräkkäin. BioGTS Oy:n liikevaihto vuonna 2017 oli 16,8 miljoonaa euroa ja annualisoitu kasvu 172,5 prosenttia. Vuonna 2016 liikevaihto oli noin 11 miljoonaa euroa, eli noin kaksinkertainen edellisvuoteen nähden.

”Nopean liikevaihdon kasvun ovat mahdollistaneet ennen kaikkea rohkeat ja ennakkoluulottomat asiakkaat, ja huippuammattilaisista koostuva tiimi, jossa on kova tekemisen meininki. Molemmista saamme olla ylpeitä”, sanoo BioGTS Oy:n toimitusjohtaja Mika Rautiainen.

Kauppalehden lista perustuu tilinpäätöstietoihin ja toimituksen tekemiin tiedusteluihin. Kriteerinä listalle pääsemiseksi olivat, että yritys on toiminut vähintään neljä vuotta, tuorein tilikausi on päättynyt kesäkuussa 2017 tai sen jälkeen, viime tilikauden liikevaihto ylittää 1,7 M€ ja on kasvanut edeltävästä vuodesta ja viime tilikauden liikevaihto on vähintään kaksinkertainen verrattuna kolmen vuoden takaiseen tilikauteen. Listalle päässeiden yritysten annualisoitu kasvu on laskettu kolmen vuoden kasvun perusteella.