BioGTS Oy:n tehtaalla aletaan tulevana keväänä rakentaa Keski-Suomen suurinta biokaasulaitosta jätteenkäsittely-yhtiö Mustankorkea Oy:lle. Laitos valmistuu keväällä 2017.

Mustankorkea Oy on rakennuttamassa Jyväskylään Keski-Suomen suurinta kuivamädätystekniikkaan perustuvaa biokaasulaitosta. BioGTS:n toimittamassa biokaasulaitoksessa erilliskerätystä biojätteestä ja jäteveden puhdistamon lietteistä tullaan tuottamaan muun muassa biometaania liikennepolttoaineeksi. Uuden sukupolven biokaasuteknologiaa hyödyntävällä biokaasulaitoksella varmistetaan käsittelykapasiteetti Jyväskylän seudun jätemäärille pitkälle tulevaisuuten. Biokaasulaitos asennetaan jo käytössä olevan kompostointilaitoksen viereen ja laitokset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa lopputuotteina saadaan uusiutuvaa energiaa biokaasusta sekä humus ja ravinteet kiertoon kompostimullassa. Laitoksen käsittelykapasiteetti on alkuvaiheessa n. 19 000 tonnia jätettä vuodessa, ja laitoksessa tuotettu kaasu riittää n. 2 000 henkilöauton polttoaineeksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö on helmikuussa 2016 myöntänyt Mustankorkean biokaasulaitokselle 2,2 miljoonan euron tuen. Tämä tuki kattaa reilun neljänneksen noin 8 miljoonan euron investoinnista. Laitoksen detaljisuunnittelu käynnistyy välittömästi, ja suunnitelman mukaan Mustankorkean biokaasulaitos valmistuu keväällä 2017.

Mustankorkea Oy:n tiedote biokaasulaitoksesta.

Mustankorkean biokaasulaitos valmistuu keväällä 2017.
Mustankorkean biokaasulaitos valmistuu keväällä 2017.