BioGTS:n toimittaman biojalostamon peruskivi muurattiin tänään Haukivuorella. BioGTS Oy vastaa laitos- ja laitetoimituksesta sekä biokaasun tuotannon prosessista Biohauki Oy:n biojalostamolla. Rakennustöiden valmistelu alkoi syyskuussa ja tällä hetkellä maanrakennustöistä valmiina on noin puolet. Laitostoimituksen rakennustekniset työt ovat käynnissä.

Luomutilojen karjanlanta jalostuu rakenteilla olevassa biojalostamossa metaanista koostuvaksi biokaasuksi, jota voidaan puhdistaa laitoksella liikennepolttoaineeksi tai käyttää sellaisenaan sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Sivutuotteena syntyvä jäännös soveltuu luomukelpoiseksi lannoitteeksi. Biokaasun tankkaaminen aloitetaan Haukivuorella joulukuussa 2016, tosin aluksi biokaasua toimitetaan tankkaukseen muilta biokaasutuottajilta. Biojalostamon ylösajo alkaa alkukeväästä 2017.

Lue biojalostamohankkeesta lisää Etelä-Savon Energian uutisista.

 

Haukivuoren biojalostamo tulee valmistamaan biokaasua ja luomulannoitteita. Jalostamon ohessa on myös liikennekaasun tankkauspiste.
Haukivuoren biojalostamo tulee valmistamaan biokaasua ja luomulannoitteita. Jalostamon ohessa on myös liikennekaasun tankkauspiste.